Limingan Taidekoulussa

Limingan Taidekoulussa

Vuosi 1990 Limingan taidekoulussa oli jotain ihan muuta – eikä se johtunut taideopinnoista.

Lukion jälkeen nuorena taideopiskelijana olisin ehkä voinut käyttää aikani järkevämmin, mutta rehellisesti sanottuna ajatukset harhailivat välillä ihan muissa asioissa kuin maalaamisessa. Vaikka olin tullut oppimaan taiteen hienouksia, päivät kuluivat usein enemmän kavereiden kanssa hengaillen ja asuntolan elämää eläen, kuin intensiivisesti opiskellen.

Tunneilla piirretiin kipsimallia, elävää mallia, harjoiteltiin grafiikkaa ja maalattiin. Taidehistorian luentojakin muistan olleen.

En siihen aikaan juuri arvostanut tekemisiäni, en ottanut töitäni talteen, eikä siltä ajalta ole montaa kuvaakaan tallella. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin taitaa olla parempi niin. Nuo jäljelle jääneet kuvat harjoitustöistä hävettävät jo ihan tarpeeksi 😂

Asuntola oli kuin pieni maailma itsessään. Huoneet olivat pieniä ja simppeleitä, samassa huoneesa saattoi olla kolmekin opiskelijaa.

Parasta oli ruokailut, tarjolla oli aamiainen, lounas ja päivällinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnollista kasvisruokaa. Ja vieläpä ilman työläitä selvityksiä tai terveydenhoitajan lausuntoja. Siellä kasvisruoka oli ihan normaalia jo silloin.

Iltaisin istuttiin Asema Pubissa tai asuntolan aluella jutustellen – välillä kuunneltiin musiikkia ja joskus tanssittiin. Toisinaan oppilaiden oma bändi heitti keikan. Myöhäisillat olivat täynnä juttuja, jotka olivat meille sillä hetkellä tärkeitä, vaikka ne eivät välttämättä liittyneet mitenkään taiteeseen.

Opintojen ulkopuolella taidekoulu tuntui enemmän elämän oppitunnilta kuin pelkältä maalaamisen harjoittelulta. Siellä opittiin, miten elää monen sadan kilometrin päässä kotoa, miten sovittaa itsensä pieneen, tiiviiseen porukkaan, ja miten tasapainotella vapauden ja vastuun välillä.

Vaikka opinnoista lipsuminen vähän harmitti jälkikäteen, tuo vuosi oli tärkeä monella muulla tavalla. Sitä aikaa ei vaan voi unohtaa – eikä varsinkaan sitä hetkeä Asema Pubissa, kun viimeisellä markallani sain pajatsosta täyspotin 💰

 

Translate »

Pin It on Pinterest