
Kesyttämätön
Viihdyke
Yö kerhon tanssilattialla, muutama juoma alla. Vapaa fiilis, kivasti peppua pomputtava biitti jyskyttää kaiuttimista resonoiden lattian kautta läpi koko kropan. Tanssit, keinut, pyörit, naurat. Veri virtaa vahvana suonissa, lämpö leviää jalkapohjista päälakeen. Mikäs sen parempaa, sitä vartenhan tanssimaan on tultu. Kunnon bailausta ei voita mikään. Tällä energialla jaksat taas seuraavan viikon.
Yhtäkkiä tunnet jonkun kouraisevan takamustasi. Käännyt ja huitaisen käden pois ärtyneenä. Joku outo mies tuijottaa silmiisi nälkäisenä. Säntäät tanssilattian toiselle puolelle. Yrität saada uudelleen kiinni biitistä ja tunnelmasta. Alat lämmetä, ja uppoutua, annat musiikin viedä. Vain hetki tanssin nautintoa, kun jonkun kädet kietoutuvat vyötäröllesi. Pyörähdät ympäri, nyt todella suuttuneena. Kätesi heilahtaa vaistomaisesti kaaressa ja avokämmen lävähtää miehen poskelle. Ilta on totaalisesti pilalla. Tuntuu kuin olisit vain alaston lihakimpale. Kuvottavaa. Kiukun kyynelten poltellessa silmiä, juokset narikkaan, otat takkisi ja hyppäät ensimmäiseen ulkona odottavaan taksiin. ”Saakeli, en ole kenenkään viihdyke”, kiroat mielessäsi.
Taksissa on radio auki ja sieltä soi Pinkin kappale U + Ur Hand. Katarsis.
Tämän maalauksen inspiraationa toimi kuvatun kaltainen kokemus ja Pinkin voimaa antanut kappale. Maalasin teoksen vuonna 2014, kauan ennen #metoo -kampanjaa.
Pinkin kappale ”U + Ur Hand” (tunnetaan myös nimellä ”I’m Not Here for Your Entertainment”) käsittelee teemaa itsenäisyydestä ja itsensä puolustamisesta yökerhossa. Kappaleen kertoja tekee selväksi, että hän ei ole paikalla viihdyttääkseen muita tai kärsiäkseen ahdistelusta. Hän korostaa, että hän on tullut viettämään aikaa ystäviensä kanssa ja pitää pintansa, kun häntä lähestytään epämiellyttävällä tavalla. Kappaleessa on vahva viesti itseluottamuksesta ja omien rajojen asettamisesta.
Kesyttämätön
Akryyli kankaalle – acrylic on canvas,
40 x 40 cm