
Miten oppii piirtämään?
Piirtämään oppii piirtämällä
Moni on kysynyt minulta, miten oppia piirtämään, ja nuorempana pohdin samaa itsekin. Vastaus on yksinkertainen: piirtämään oppii piirtämällä – ja paljon. Mallista piirtäminen on tekninen taito, jonka jokainen voi oppia: se on silmän ja käden yhteispeliä. Jos osaat kirjoittaa, opit harjoittelemalla myös piirtämään. Lahjakkuutta ei tarvita – taitavammat piirtäjät ovat yksinkertaisesti harjoitelleet enemmän.
Aikoinaan, kun kuvantekijät olivat käsityöläisiä, oppipojat aloittivat harjoittelunsa kopioimalla ornamentteja piirtämällä. Vuosien kopiointi ja luonnosta oppiminen loivat perustan hyväksi käsityöläiseksi kasvamiselle. Kameran ja muiden apuvälineiden myötä piirtäminen on osin menettänyt asemaansa, ja nykyään taidekouluissakin korostetaan usein itseilmaisua klassisen piirtämisen sijaan.
Piirtämisen apuvälineistä
Kuvantekijät ovat aina hyödyntäneet erilaisia apuvälineitä viivottimesta ja harpista camera obscuraan ja projektoreihin, jos ne vain ovat helpottaneet työn toteutusta. Nykyään monet taiteilijat käyttävät ääriviivojen kopioimiseen moderneja apuvälineitä, säästäen näin tuntien työskentelyn.
Itse koen piirtämisen toissijaiseksi; maalaaminen on minulle tärkeämpää. Olen kuitenkin tullut harjoitelleeksi taidekouluissa myös piirtämistä. Kipsipäitä ja elävää mallia on tullut piirrettyä useita tunteja, mutta piirtämistaito vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Pitkän tauon jälkeen perusasiat on hyvä kerrata ja lämmitellä silmän ja käden yhteistyötä.
Tällä sivulla näet muutaman vuoden takaisia lämmittelypiirustuksiani. Tyylini jää yleensä luonnosmaiseksi, sillä viihdyn paremmin siveltimen kuin piirtimen parissa. Näiden harjoitusten myötä kertailin perustaitoja: piirtimen terottamista, perusmuotojen piirtämistä ja piirtimen hallintaa.
Harjoituksissani käytin puristehiiltä, joka on pehmeämpää kuin lyijykynä mutta ei aivan hiilen veroinen. Sillä saa aikaan hyvin mustia ja myös vaaleita viivoja. Paperina käytin edullista ja ohutta litoposteria. Piirsin mallista, hahmotellen mittasuhteet ja tummuudet käsivaralta, ilman viivotinta tai muita apuvälineitä. Vain paperi, kynä, silmät ja käsi.
Jos tähtäät huipputason piirtäjäksi, tarvitaan päivittäistä harjoittelua mestarin ohjauksessa. Piirtämisessä riittää aina uutta opittavaa, ja taitoa voi kehittää rajattomasti. Minulle riittää taitotaso, joka tukee maalaustyötäni ja luonnostelua.
