Yritystoiminta elää ja kehittyy tekijänsä mukana. Vuosien saatossa olen huomannut, että aiempi toiminimeni ei enää kuvaa sitä, mitä kaikkea teen ja mihin suuntaan olen menossa. Aloitin yrittäjänä toiminimellä Magiart. Toiminta-ajatus oli aika toisenlainen, kuin miksi se on muotoutunut. En ole käyttänyt Magiart-nimeä enää vuosiin.
Nimi painottui vahvasti pelkkään taidetoimintaan, ja linkittyi mielessäni toimitilaan ja yhteisöön, johon toiminta silloin keskittyi. Se oli ihanaa aikaa, mutta toimitila jäi kauan sitten pois, ja tekemiseni on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin taidetta.
Siksi oli aika tehdä muutos.
Uusi nimi, A. Engholm antaa tilaa omalle tekemiselleni, ilman että rajaa toimintaa liikaa yhteen osa-alueeseen. Halusin myös nimen, joka ilmaisee selkeästi että kyseessä on mikroyritys.
A. Engholm on yhden tekijän luova yritys, jossa yhdistyvät kuvataide, sekä monenlainen muu toiminta ja tuotanto. Toimintaani kuuluu myös taidepuodin ylläpito sekä omien luovien projektien kehittäminen myyntiin. Olen mm. luonut uudentyyppisen koko elämän kattavan muistikirjan, MUISTIONI, jonka on tarkoitus tulla pian laajemmin saataville.
Työssäni yhdistyy perinteisen käsin tekeminen ja digitaalinen tuotanto luontevasti vuorottelevana kokonaisuutena.
Opiskelen tällä hetkellä Turun Taideakatemiassa mediatuotannon tradenomiksi, mikä näkyy työssäni uusina ideoina, valmiuksina hallita projektit alusta loppuun, ja varmemuutena lähteä tekemään laajempia luovia kokonaisuuksia.
Nimenmuutos ei tarkoita irtautumista aiemmasta toiminnasta. Taide on edelleen tekemiseni ytimessä. Toimin nyt selkeämmin omalla nimelläni, koska se sopii paremmin kokonaisuuteen.
Tämä muutos on ennen kaikkea selkeyttävä. Se kuvaa paremmin sitä, mitä teen nyt, ja mahdollistaa sen, mitä haluan tehdä jatkossa.












