Naiset!Toivo!Voima!   -taidenäyttely Galleria Saskiat

Naiset!Toivo!Voima! -taidenäyttely Galleria Saskiat

Marraskuun 25. päivästä alkaen Porin Saskiat juhlistaa Oransseja päiviä, YK:n kansainvälistä kampanjaa, joka pyrkii kiinnittämään huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja sen lopettamiseen. Kampanja päättyy 10. joulukuuta, jolloin vietetään ihmisoikeuksien päivää. Tämän liikkeen symboli, oranssi väri, edustaa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, jossa jokaisella on oikeus elää väkivallasta vapaana.

Tänä vuonna tämä tärkeä sanoma on esillä Naiset!Toivo!Voima!  -taidenäyttelyssä, näyttely on avoinna Galleria Porin Saskioissa, Keski-Porin kirkkoa vastapäätä, aivan P-gallerian naapurissa. Näyttely on avoinna kampanjan loppuun, 10. joulukuuta, saakka.

 

Oma työni mukana näyttelyssä

Osallistun tähän näyttelyyn työlläni, jonka kaikki kolme maalausta käsittelevät feminiinisen energian uudelleensyntymää. Tämä teema on lähellä sydäntäni, sillä feminiinisyys voidaan nähdä väkivallan vastavoimana. Se yhdistyy ominaisuuksiin  kuten myötätunto, empatia, hoiva ja elämää ylläpitävä energia. Näitä ominaisuuksia pidetään vastakohtana väkivallalle, joka kumpuaa usein vihasta ja pelosta. 

Meillä äideillä on tärkeä rooli kasvattaessamme pojista miehiä. Meidän käsissämme on valta katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä väkivallan kierre ja opettaa tunteiden hallintaa ja kasvattaa rauhanomaisiin tapoihin reagoida negatiivisiin tunteisiin. Siihen tarvitaan feminiinistä voimaa. 

Feminiininen voima – myötätunnon, lempeyden ja hyväksynnän ilmentymä – on avainasemassa, kun opetamme lapsille, että tunteita voi ilmaista ilman aggressiota. Näin voimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa väkivalta ei ole hyväksyttävä reaktio, eikä pian enää osa kenenkään perintöä.

Feminiinisen energian uudelleensyntymä, tämä teos kuvaa feminiinistä energiaa, joka syntyy maan syvyyksistä ja nousee syvistä vesistä lootuksen juuresta. Energia kulkee läpi lootuksen terälehtien ja kohoaa kukan ytimestä, valmiina levittämään siipensä ja lähtemään lentoon. Teos on sekä runollinen että visuaalinen matka itsensä löytämiseen ja vapautumiseen, ilmentäen elämänhalua, paranemista ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.


Näyttely on avoinna 10.12. asti, Galleria Porin Saskiat.



Markkinoilta museoihin — Millaisilta poluilta taiteilijat löytävät paikkansa taidemaailmassa?

Markkinoilta museoihin — Millaisilta poluilta taiteilijat löytävät paikkansa taidemaailmassa?

Taidemaailma on yhtä monimuotoinen kuin taiteilijat itse. Jokainen taiteilija tuo kentälle oman näkemyksensä, mutta se, miten he sijoittuvat ja menestyvät, riippuu heidän tavoitteistaan, tyylistään ja tavoistaan kohdata yleisönsä. Taidemaailmassa on tilaa kaikille – markkinoilta sosiaalisen median areenoille ja kansainvälisiin huutokauppoihin.

Taidetta torilla 

Monille taiteilijoille, pop-up näyttelyt markettien yhteydessä, torit ja paikalliset markkinat tarjoavat mahdollisuuden kohdata ostajia kasvotusten. Tällaiset taiteilijat arvostavat kohtaamisia ja sitä, että heidän teoksensa tuovat iloa tavallisille ihmisille. Paikallistaiteilijat eivät yleensä tavoittele suurta menestystä taidemaailman rakenteissa vaan keskittyvät luomaan taidetta, joka puhuttelee suoraan ja on helposti saavutettavissa.

Näyttelyt vuokragallerioissa 

Jos taiteilijan tavoitteet ovat korkeammalla, mutta hän ei ole vielä löytänyt paikkaansa perinteisissä kaupallisissa gallerioissa tai päässyt yhteistyöhön taiteen ammattilaisten kanssa, maksulliset näyttelytilat ja yhteisnäyttelyt tarjoavat mahdollisuuden saada teoksiaan esille. Tällaiset näyttelyt ovat usein askel perinteisen taiteellisen uran rakentamisessa, niiden avulla voi edetä taidekentän hierarkiassa. Näyttelyt antavat myös mahdollisuuden tavoittaa laajempaa yleisöä. 

Näkyvyydestä maksaminen on siis joillekin välivaihe etenemisessä. Se voi olla hintansa arvoista, jos näyttelyt tuovat arvostusta ja potentiaalisia ostajia, mutta voi myös olla taloudellinen riski, sillä kaikki näyttelyt eivät takaa teosten myyntiä tai edes vaikutusta uraan. Tällainen toimintatapa sopii taiteilijoille, jotka haluavat hallita oman uransa etenemistä ja ovat valmiita investoimaan siihen omia resurssejaan.

Vaikka osa taiteilijoista tavoittelee näyttelyiden avulla askelta eteenpäin urallaan, kaikki eivät pyri pidemmälle taidemaailmassa. Joillekin näyttelyiden järjestäminen itsenäisesti on päämäärä itsessään. Monet taiteilijat vuokraavat näyttelytiloja, koska he haluavat yksinkertaisesti jakaa työnsä yleisön kanssa ja saada palautetta luovuudestaan. He voivat toimia ilman suurta kaupallista tavoitetta tai tarvetta laajempaan ammatilliseen tunnustukseen. 

Näyttelytilan vuokraaminen voi myös olla tärkeä keino niille taiteilijoille, jotka haluavat välttää riippuvuutta kaupallisista gallerioista ja pysä erossa  taidekentän rakenteista. Se tarjoaa taiteilijalle vapauden hallita näyttelyään omilla ehdoillaan. Tämä sopii hyvin taiteilijoille, jotka haluavat säilyttää itsenäisyytensä.

Monet taiteilijayhdistykset tarjoavat jäsentensä käyttöön edullisia näyttelytiloja. On myös yksityisiä ja yhdistysten ylläpitämiä vuokragallerioita, joissa taiteilijalta peritään tilavuokra, ja joskus myös myyntiprovisio. 

Vuokratilanäyttelyt eivät aina johda kaupalliseen menestykseen tai suureen näkyvyyteen, mutta niillä on kuitenkin tärkeä paikka taidemaailmassa. Ne mahdollistavat monenlaisten taiteilijoiden osallistumisen ja tarjoavat yleisölle monipuolisia taidekokemuksia. Näin ne rikastuttavat paikallista kulttuuria.

Perinteisten gallerioiden taiteilijat 

Kaupallinen galleria on monelle taiteilijalle looginen askel, jos tavoitteena on uran ammattimaistaminen. Galleriat tarjoavat teoksille sopivan ympäristön ja asiakaskunnan. Niillä on usein valmiit verkostot, ja ne voivat avata ovia taidemaailman seuraaville tasoille. Tällaiset taiteilijat haluavat keskittyä luomiseen ja jättävät mielellään myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten käsiin.

Galleria valitsee taiteilijat, joita se edustaa pitkäjänteisesti, hoitaa myynnin ja huolehtii taiteilijan uran edistämisestä. Nämä galleriat ottavat taiteilijoiden teoksia myyntiin ja ansaitsevat osan jokaisesta myydystä teoksesta.

Digitaalisen aikakauden taiteilijat 

Nykyään yhä useampi taiteilija hyödyntää sosiaalista mediaa ja verkkokauppoja tavoittaakseen ostajia. Esimerkiksi Instagramista on tullut erityisesti nuorten taiteilijoiden väline rakentaa suoraa yhteyttä yleisöön. 

Digitaalinen polku vaatii luovuuden lisäksi yrittäjämäisyyttä, markkinointitaitoja ja aktiivisuutta.

Digitaalinen aikakausi on todella mullistanut taiteilijoiden mahdollisuudet löytää yleisönsä. Sosiaalinen media, on noussut tärkeäksi työkaluksi taiteilijoille, jotka haluavat tavoittaa suoraan ostajia ilman perinteisten gallerioiden tai agenttien välikäsiä (ja provisioita).

Taiteen verkkokaupat, kuten Etsy ja Saatchi Art, tarjoavat taiteilijoille alustoja, joilla myydä teoksiaan laajemmalle yleisölle. Osa näistä on kuratoituja ja perii provision, osa ei. 

Oma verkkokauppa mahdollistaa taiteen esittelyn ja myynnin täysin omilla ehdoilla. Taidetta voi niistä hankkia edullisemmilla hinnoilla, kun välikäsien perimät provisiot jäävät pois (tavallisesti 30-50% myyntihinnasta jää välittäjälle).

Verkkokauppojen ja sosiaalisen median yhdistäminen tarjoaa taiteilijoille suuren vapauden valita, mihin suuntaan ja miten he haluavat näkyvyyttään kehittää. Digitaaliset työkalut tarjoavat taiteilijoille mahdollisuuden rakentaa ja hallita brändiään ja luoda vuorovaikutusta seuraajiensa kanssa reaaliajassa. 

Tämä suora yhteys ostajiin ja yleisöön on mahdollistanut monelle taiteilijalle uran nousun ilman perinteisten taidemaailman instituutioiden tukea. 

 

Huipulle tähtäävät taiteilijat 

Kansainvälisiin museoihin ja huutokauppoihin päätyvät taiteilijat ovat usein pitkän linjan ammattilaisia, joiden tavoitteena on taidehistorian tekeminen. Näkyvyys, verkostot ja jatkuva työskentely auttavat heitä saavuttamaan paikan merkittävien keräilijöiden ja instituutioiden kokoelmissa

Taidekentän hierarkia tarjoaa selkeän polun etenemiselle – alkaen paikallisista gallerioista, siirtyen kansainvälisille kentille ja lopulta museoihin tai arvostettuihin huutokauppoihin.Taiteilijoiden kontaktit kuraattoreihin, galleristeihin ja muihin päättäjiin voivat avata ovia, jotka muuten pysyisivät suljettuina.

Pääsy gallerioihin ja instituutioihin antaa mahdollisuuden keskittyä luomistyöhön, kun ammattilaiset hoitavat myynnin, markkinoinnin. Toisaalta etenemispolku suosii usein tiettyjä taiteen tyylejä ja teemoja, mikä voi ohjata taiteilijoita mukautumaan odotuksiin oman ilmaisunsa kustannuksella. Taidekentän tässä osassa menestyminen vaatii jatkuvaa näkyvyyttä ja hyväksyntää, jonka tavoittelun hinta voi olla monelle liian korkea. He jotka siellä selviävät, nauttivat usein taiteensa kautta suurimmista taloudellisista hyödyistä. 

Mitä taiteilijat haluavat?

Taiteilijoiden motiivit vaikuttavat heidän polkuihinsa. Jotkut haluavat ennen kaikkea luoda vapaasti ja löytää yleisönsä omilla ehdoillaan. Toisille taloudellinen menestys ja urakehitys ovat etusijalla. Osa taas haluaa taiteensa kautta välittää yhteiskunnallisia tai kulttuurisia viestejä ja valitsee kanavat, jotka tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaa.

Ei yhtä oikeaa polkua

Taidemaailmassa ei ole vain yhtä oikeaa tapaa menestyä. Jokainen taiteilija voi löytää oman tiensä, joka heijastaa hänen arvojaan, tavoitteitaan ja luomisen iloa. Olipa kyse torista, galleriasta, museosta tai Instagramista, tärkeintä on, että taide löytää yleisönsä ja taiteilija saa tehdä sitä, mitä rakastaa.

Apua, nyt ne raahaa mua taidenäyttelyyn!

Apua, nyt ne raahaa mua taidenäyttelyyn!

Tuntuuko taide vieraalta? Museot etäiseltä? Galleriat liian fiineiltä? Koetko ettet ymmärrä nykytaidetta? Ei syytä huoleen, et ole ainoa.

Yllättävän monelle on muodostunut käsitys, että taide kuuluu vain tietyille kulttuuripiireille. Että tavallisen rahvaan ei kuulukaan siitä mitään ymmärtää. Vanhat käsitykset voit heittää romukoppaan, sillä taide kuuluu kaikille. Taiteen katsominen ja kokeminen on helppoa, virkistävää ja jopa nautittavaa. 

Mitä on hyvä tietää taidenäyttelyyn mennessä? 

 

Taidetta ei tarvitsee pelätä. Taiteen kokeminen on aina yksilöllistä. Niin kuin taidekin. Ainutlaatuista. Hengitä syvään ja astu sisään taiteen maailmaan. Esillä olevat teokset on joku taiteilija tehnyt. Jokainen taiteilija on oma yksilönsä, eikä taiteilijan ominaisuuksien ja työskentelytapojen kuvaaminen yleispätevästi ole mahdollista. Lähestymistavat, aiheet ja tulkinnat ovat hyvin monimuotoisia ja taiteilijoiden keskinäinen vertailu näin ollen hyödytöntä. 

Musiikista nauttiakseen ei tarvitse osata itse soittaa tai laulaa, ei tuntea musiikin historiaa tai tyylisuuntia, ei tarvitse tietää edes kappaleen tekijää, esittäjää tai nimeä. Senkun vaan kuuntelee. Taiteen katsominen ja siitä nauttiminen ei vaadi yhtään enempää tietämystä. Ei tarvitse tuntea historiaa, taiteilijoita, tyylejä tai tekniikoita. Silmät vain auki, se riittää. 

 

Sukella sekaan avoimena, lapsen lailla ihmetellen 

Suosittelen ainakin ensikäyntiä hyvien ystävien seurassa. Ensin vaihdetaan kuulumiset virvokkeiden kera rentoutuen. Kyllä, lasillinen tai tuopillinenkin on ihan ok. (Yksi riittäköön, kallis lasku voi seurata horjahdusta päin arvokasta maalausta tai installaatiota.) Mikä tahansa rentouttava toiminta auttaa siirtymään arkijärkiajattelusta avoimen vastaanottavaan tilaan. Kun taide tulee tutummaksi, riittää näyttelytilan oven avaaminen siirtämään mielen sopivalle taajuudelle. Aikaa on hyvä varata reilusti. Koskaan ei tiedä etukäteen, kauanko näyttelyssä viihtyy. 

 

Perusinfoa: 

  • museossa ja gallerioissa saa liikkua vapaasti edestakaisin ja ympäri mielensä mukaan 
  • museossa saa puhua ääneen, nauraa ja vaikka itkeä, muita vierailijoita häiritsevä remuaminen ei kuitenkaan ole suotavaa
  • teoksiin ei saa koskea (joidenkin teosten koskettaminen voi olla sallittua, mutta silloin siitä mainitaan erikseen)
  • museoista löytyy myös wc ja usein myös kahvila 

 

Rohkeasti sisään 

Aulasta löytyy vastaanottotiski, jonne maksat pienen sisäänpääsymaksun. Gallerioihin pääsee yleensä ilmaiseksi. Voit ottaa näyttelyesitteen, joka yleensä palautetaan lähtiessä. Esitteessä kerrotaan taiteilijasta ja näyttelystä, mukana voi olla myös lista esillä olevista töistä teostietoineen. Tiedoissa mainitaan työn nimi, valmistumisvuosi ja käytetyt materiaalit. Nämä asiat löytyvät myös esillä olevien töiden vierestä. Mitään niistä ei ole pakko lukea. 

Astut sisään ja katsot ympärillesi. Tilassa voi olla esillä lukuisia maalauksia ja veistoksia, tai vaikka vain yksi iso installaatio eli kyseiseen paikkaan rakennettu, yleensä väliaikainen, taideteos. 

Konsertissa kuunnellaan musiikkia, museossa tai muussa taidenäyttelyssä katsotaan taidetta: kuvia, veistoksia, installaatioita. Niin yksinkertaista se on. 

Kuljeskele ja katsele, ihmettele. ”Mikähän tääkin on olevinaan?” on toisinaan ensimmäisenä mieleen tuleva kysymys teoksen eteen pysähtyessä. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Eli ok, kyseinen taiteilija on katsonut aiheelliseksi duunailla tämän teoksen. Miksi ihmeessä? Hyvä kysymys. Näkyykö teoksessa jokin tunne tai tarina? Välittyykö ajatus? Ole avoin mieleesi tuleville ajatuksille ja tuntemuksille. Kyseessä on sinun ainutlaatuinen taidekokemuksesi. Ehkä pidät siitä, ehkä et. Oli miten oli, olet yhtä kokemusta rikkaampi. 

Aivosi rakastavat uusia kokemuksia ja luovuudelle ne ovat elintärkeitä. Kysele ja ihmettele niin kauan kuin haluat, ja siirry seuraavan työn ääreen kun olet valmis. Kymmenen sekuntia tai puoli tuntia, ihan oman mielesi mukaan. Muutaman työn katsominen kunnolla voi olla hyödyllisempää kuin lukuisien töiden vilkaisu ohimennen. Voit tietysti kävellä näyttelyssä silmäillen, ja pysähtyä vain niiden teosten kohdalle, jotka tuntuvat vetävän puoleensa. 

 

Palautuminen

Poistu museosta kun koet olevasi kylläinen. Joskus siihen voi riittää yksikin teos. 

Kokemuksen intensiteetti saattaa johtaa jopa taideövereihin. Jos näin käy, kannattaa huolehtia kunnollisesta palautumisesta ennen seuraavaa näyttelykäyntiä. Hyviä keinoja palautumiseen ovat esimerkiksi näyttelyn jälkeinen päivällinen, tai kahvittelu ystävien kera ja kokemuksen purkaminen keskustellen, kokemuksen läpikäyminen piirtäen, kirjoittaen tai vaikka kitaralla soittaen. Myös kävelylenkit auttavat mieltä käsittelemään nähtyä ja koettua. 

 

Toivon, että näillä ohjeilla seuraava taidenäyttelykäyntisi on antoisa kokemus. Miten meni, oliko ihan hirveää vai ihan hirveän kivaa?



Translate »

Pin It on Pinterest